lauantai 11. elokuuta 2012

0025: RANDOM: Kuulomuistissa.

Katselin tänään aamukahvia juodessani matkakuvia haikein fiiliksin. Suomen kesä kun on jälleen osoittautunut kylmäksi mutta vähälumiseksi.
Reissut säilyy aina mielessä, päällimmäisenä tietysti ne hyvät hetket. Moniin hyviin hetkiin taas liittyy musiikki. Vuosienkin päästä näkee itsensä elävästi siinä tilanteessa, johon tuon biisin yhdistää.

Tässäpä siis kollaasi paikoista, fiiliksistä ja niihin liittyvistä biiseistä. Koska muistot piristää päivän kuin päivän <3

Hauskaa viikonloppua kaikille, koittakaahan olla paleltumatta!!

Miami, heinäkuu 2011
Autonratissa, tulossa Key Westistä. Kaatosade ukkosineen alkoi juuri, kun pääsimme Miamin keskustasta Beachin puolelle. Oltiin menossa Whole Foodsiin ruokaostoksille. Paikka oli kuitenkin väliaikaisesti suljettu, koska ukkosmyrsky oli katkaissut sähköt. Esimerkiksi hotellimme parkkipaikalla oli nilkkoihin asti vettä vielä seuraavana aamunakin sateen jäljiltä.


Synkät pilvet saapuvat Miamiin.

Pari minuuttia tämän kuvan jälkeen satoi kaatamalla ja oli sysipimeää
---Ja radiossa soi tilanteeseen paremmin kuin hyvin sopiva...


Nizza / Ranskan Riviera, syyskuu 2011

Tuntikausia kestänyt automatka Nizzan lentokentältä Tourettes sur Loupin kylässä olevalle huvilalle. Navigaattori ei löytänyt perille, ja seikkailtiin väsyneinä ja nälkäisinä kapeilla vuoristoteillä loputtomalta tuntuvan ajan, kunnes sattumalta löysimme oikealle tielle.

Maisemia matkan varrella, kaukana näkyy St Paul de Vencen kylä


The smaller, the Better! Mitä tulee vuokra-autoihin kapeilla vuoristoteillä..
--Nämä biisit ehtivät soida radiossa jokusen kerran tuon päivän (ja ylipäätään reissun) aikana....

(Vasta myöhemmin mulle selvisi, ettei Rihanna laulakaan tässä "I just shot Amanda" vaan "I just shot a man down..." ) :D

Ayia Napa, kesäkuu 2005

Lukion jälkeinen kesä ja erittäin kostea reissu Kyproksen Ayia Napalle kahden ystävän kanssa. Oi niitä aikoja, kun vielä jaksoi heilua yöt baareissa ja kuitata lyhyet yöunet makoilemalla silmät kiinni uima-altaalla..

Hotellilla esiintyvät cover-biisien vetäjät soittivat tätä paljon...

Suomi, 90-luvun alku

Joku satunnainen matka, tai kenties niitä oli useampikin, kun tämä soi vanhempieni auton radiossa / kasettisoittimessa. Matkalla Etelä-Suomesta Pohjanmaalle sukuloimaan.



2 kommenttia:

  1. Voi Anna Hanski! :D Mä muistan ku oltiin menos kerran uimaan kun tää tuli, ja kyydissä kauppiaiden vanhempi poika ;)

    Mut vähänkö nauroin sun kuulovirheelle xD Sä aina ennen piruilit kun kuulin kaiken väärin, osupas kerranki omaan nilkkaan :P

    VastaaPoista
  2. Joo välillä näinkin päin ;)

    VastaaPoista