Lähdemme siis syyskuussa reiluksi kahdeksi viikoksi Pohjois-Italiaan, Triesteen. Mieheni menee ns. työkokeiluun oman yrityksensä italialaiseen toimipisteeseen, ja mä lähden ikäänkuin muusaksi mukaan :) No joo, ehkä insinöörit ei juuri muusia tarvitse, mutta johan nyt toki mulle loma kelpaa!
Trieste on kaunis satamakaupunki Pohjois-Italiassa, lähellä Slovenian ja Kroatian rajoja. Siellä majailee noin 210 000 asukasta, joten menee kokoluokkaan Suomen Tampesteri. En malta odottaa, että pääsen koluamaan noita vanhoja, pieniä kujia ja ihailemaan maisemia merelle!!
Trieste, kuva YachtBooker |
Il Teatro Romano Triestessä, kuva Google |
Mikä tekee tästä reissusta nyt sitten erityisen kiinnostavan? Ainakin nyt se, että saamme samalla matkalla käydä kolmessa eri maassa. Lennämme nimittäin Slovenian pääkaupunkiin, Ljubljanaan. Sieltä autoilemme Triesteen, jossa majailemme sen pari viikkoa. Viikonloppureissu olisi tarkoitus tehdä ainakin Venetsiaan. ja myös Ljubljanaan olisi kiva ehtiä tutustua paremmin.
Venetsia, kuva we<3it |
Vipan viikon perjantaina häivymme Triestestä Kroatian puolelle pariksi yöksi. Ihan mieletöntä, että meillä on nyt mahdollisuus nähdä niin monta eri paikkaa!
Kroatian Istrian kohteita olen nyt yrittänyt tutkia kovasti. Tuntuu hirmu vaikealta päättää, missä paikassa haluaisimme ne huimat 2,5 vuorokautta viettää.
Istrian niemimaa, Kroatia. Kuva: Google |
Kirjastosta lainaamieni oppaiden ja netin avulla oon yrittänyt vertailla noita rannikon kohteita. Tällä hetkellä kiinnostavimmilta yöpymiskohteilta vaikuttaisivat Porec ja Rovinj. Myös Pula kiinnostaisi, mutta sinne on liian pitkä matka ottaen huomioon, että sunnuntaina täytyy taas ajaa lentokentälle Ljubljanaan. Porec on kuulemma näistä vaihtoehdoista pahemmin turistien kansoittama. Saattaa siis olla, että valitsemme tuon Rovinjin majapaikaksi, jos vain sopivanhintainen hotelli löytyy.
Tällaista haaveilua tällä kertaa, ei mee kauaa kun saa alkaa repiä aamukammasta piikkejä irti ;)